top of page

Kuukauden Roolimalli: Anu Laamanen


Kuka?

Anu Laamanen, kansallisen turvallisuusviranomaisen päälikkö, Ulkoasiainneuvos Ulkoministeriössä


Koulutustausta

Valtiotieteiden maisteri, HY


Ammatilliset kiinnostuksen kohteet

Turvallisuuspolitiikka, laajat turvallisuusala laajemmin


Harrastukset

Lukeminen, matkailu

 

Syyskuun roolimallilla Anu Laamasella on pitkä ja ansiokas ura turvallisuuspoliittisten kysymysten parissa. Laamanen kuvaa urapolkuaan johdonmukaiseksi; työura ulkoministeriön virkamiehenä alkoi vuonna -86, jonka jälkeen Laamanen on työskennellyt erinäisissä turvallisuuspolitiikan tehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Työtehtävien vaihtuminen on Laamasen mukaan ollut mielenkiintoista ja hän pitää siitä, että uutta osaamista rakennetaan vanhan päälle. Virkakierto valtionhallinnon eri tehtävissä on vienyt Laamasen muun muassa Itävallan suurlähettilääksi ja Suomen edustajaksi YK-järjestöissä.


Tällä hetkellä Laamanen työskentelee kansallisen turvallisuusviranomaisen päällikkönä ulkoministeriössä. Nykyinen tehtävä tuo Euroopan turvallisuustilanteen muutoksen myötä mielenkiintoisia aiheita ja haasteita työhön, kuten Suomen liittymisen puolustusliitto Natoon.


“Yhteistyö valtionhallinnon, sektoriviranomaisten ja yritysmaailman kanssa tuo työhön uusia näkökulmia joka päivä.”

Haastavimmaksi osaksi työtään Laamanen kuvaa turvallisuusalan kiihtyvän kehityksen, joka vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Kansallisen turvallisuusviranomaisen päällikkönä Laamanen tuntee valtion vastuun suojattavan tiedon suojelemisessa väärinkäytöksiä ja verkkorikollisuutta vastaan. Tiedon suojaaminen koskee yksilöitä, kansallista turvaluokiteltua tietoa ja kansainvälistä tietoa, jonka suojeleminen on kansainvälisten suhteiden takia tärkeää. Laamanen kuvaa kehityksen perässä pysymistä valtavaksi haasteeksi.


Laamanen on optimistinen alan moninaisuuden kehittymisestä. Hän iloitsee siitä, ettei ole vaikea keksiä naisvirkamiehiä, jotka ovat työskennelleet merkittävissä tehtävissä turvallisuusalalla. Hän kuitenkin tunnistaa alan “miesmystiikan” ja toivoo, että tulevaisuudessa yhä useampi nainen löytäisi alan ja tuntisi sen omakseen.


Alan moninaisuuden edistäminen voisi Laamasen mukaan lähteä nuorten ohjaamisesta peruskoulussa ja toisella asteella.


“Tärkeää olisi, että eri uravaihtoehdoista kerrotaan mahdollisimman avoimesti.”


Anu Laamanen työskentelee tätä nykyä Suomen Islannin suurlähettiläänä.

Kuuma peruna

Anun terveiset

Yhteiskunnan resilienssi kyberuhkien varalta ei vielä ole riittävää. Varautumista tulisi kehittää, kun kybermaailmaan uhat laajentuvat myös sellaisiin ulottuvuuksiin, joihin ei ole aikaisemmin törmätty. Oleellisena osana tässä on resurssien ja tietotaidon riittävyys.



​“Tehkää sitä, mikä kiinnostaa ja mikä on kivaa! Ei kannata ajatella, ettei voi tehdä jotain vain sukupuolen takia. Pitää etsiä rohkeasti polkuja, jotka kiinnostaa. Kaikki on mahdollista.”



bottom of page